DBK

DBK
DBK on Saksalainen, vuonna 1946 perustettu yritys, joka keskittyy erityisesti lämmitykseen ja lämmönhallintaan. 

DBK on kansainvälinen konserni, jonka pääkonttori sijaitsee Saksassa. He ovat yksi maailman johtavista PTC teknologiaa hyödyntävistä yrityksistä, jonka tavoitteena on saada asiakkaille mahdollisimman turvallinen ja ekologinen vaihtoehto lämmitykseen. Tavoitteena on myös tuottaa asiakkaalle mahdollisimman laadukkaat lämmittimet, minkä avulla saadaan rakennettua pitkäkestoinen ja luottamuksellinen suhde. Laatu on yksi DBK:n keskeisimmistä ideoista ja sitä se on ollut alusta lähtien.

YHTEISTYÖMME

OEM ja DBK ovat tehneet yhteistyötä Pohjoismaissa jo noin 25 vuoden ajan ja olemme auttaneet rakentamaan DBK:stä todellista brändiä lämmityksen osa-alueilla uusiin ja mielenkiintoisiin kohteisiin. PTC lämmittimet soveltuvat energiatehokkuutensa ja turvallisuutensa takia aina kaappilämmittimistä ilmanvaihdon lämmitystarpeisiin ja ajoneuvojen lämmityksestä pientenkin kohteiden lämmitykseen. Suuri osa lämmittimistä on asiakkaiden tarpeiden mukaan kustomoituja, mutta valikoimasta löytyy myös suuri määrä vakiomalleja.

 

 

 

 

Valmistajan tiedot

  • Perustettu 1946

KATSO TUOTTEET

Asiakaspalvelu

Asiakaspalvelumme vastaa kysymyksiin ja etsii ratkaisut ongelmiin. Heille voit jättää myös tilauksesi.

phone 0207 499 499

Sähköposti Sähköposti

comments Chatti