Koronavirustiedote

Koronaviruksen vuoksi tilanne on vakavoitunut Suomessa ja OEM Finland tekee oman osuutensa epidemian leviämisen hillitsemiseksi.

OEM on ottanut seuraavat toimenpiteet käyttöön:

OEM rajoittaa työntekijöidensä matkustamista työasioissa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Haluamme suojata asiakkaitamme sekä työntekijöitämme viruksen leviämiseltä, joten olemme siirtäneet asiakastapaamisia kuukaudella eteenpäin tai suoritamme tapaamisia mahdollisuuksien mukaan videojärjestelmien kautta. Emme myöskään osallistu massatapahtumiin tai messuille epidemian aikana.

Henkilökuntamme tekee etätöitä mahdollisuuksien mukaan ja on edelleen tavoitettavissa puhelimitse ja sähköpostitse. Olemme myös ohjeistaneet henkilökuntaamme matkustamiseen, mahdolliseen sairastumiseen ja käsihygieniaan liittyvissä toimintatavoissa.

Varastomme toimii normaalisti ja pyrimme lähettämään tilaukset asiakkaille aikataulussa. Tilanne Kiinassa ja Euroopassa voi vaikuttaa kuitenkin lähteviin toimituksiin tuotannon ollessa seisoksissa ja logistiikan toimiessa normaalia hitaammin.

OEM ottaa omalta osaltaan vastuun viruksen leviämisen hidastamisessa, jotta tilanne edistyisi parhaalla mahdollisella tavalla. Seuraamme tilannetta ja päivitämme toimintaohjeitamme sen edellyttämällä tavalla.

Turvallista kesää!

Yleistä
Asiakaspalvelu

Asiakaspalvelumme vastaa kysymyksiin ja etsii ratkaisut ongelmiin. Heille voit jättää myös tilauksesi.

phone 0207 499 499

Sähköposti Sähköposti

comments Chatti