Ensiapukoulutus henkilöstölle
Julkaistu: 2023-06-06

Elintärkeä koulutus – ensiapukurssi henkilöstölle

Elämä on täynnä ennalta arvaamattomia tilanteita, niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Juuri siksi onkin äärimmäisen tärkeää, että meillä on aina paikalla ihmisiä, jotka tietävät miten toimia silloin, kun tilanne sitä vaatii. Vaikka suurin osa arkipäivän loukkaantumisista voi olla pienten haavojen puhdistamista ja sidontaa vaativia tilanteita, on silti välttämätöntä varautua myös vakavampiin hätätilanteisiin.

Oman työyhteisömme turvallisuuden takaamiseksi OEM on yhteistyössä Mehiläisen kanssa järjestänyt ensiapukoulutuksia tietyin väliajoin ryhmälle työntekijöitä eri puolilta organisaatiota. Tällä kurssilla pyritään rohkaisemaan jokaista toimimaan pelottomasti tilanteissa, joissa joku tarvitsee apua. On tärkeää, että osaamme taata myös oman terveytemme auttamistilanteessa ja vältämme aiheuttamasta tahattomia lisävammoja autettavalle. Kun jokaisella osastolla on päteviä ensiaputaitoja omaavia henkilöitä, se luo turvallisuuden tunnetta koko työyhteisöllemme.

Yleistä

Defibrillaattori nyt myös OEM:n kiinteistössä

Koulutuksen osana opittiin myös käyttämään defibrillaattoria eli sydäniskuria. Turun toimistollemme on hankittu sydäniskuri, joka on rekisteröity sydäniskurirekisteriin (defi.fi). Tämä lisävaruste mahdollistaa nopean ja tehokkaan toiminnan, jos tulee tilanne, jossa toimistollamme tai lähialueella oleva henkilö kokee äkillisen sydänoireen. Sydäniskurin käyttö lisää merkittävästi mahdollisuuksiamme auttaa hätätilanteissa.

Ensiapukoulutus ja sydäniskurin hankinta ovat tärkeitä toimenpiteitä, joilla varmistamme työyhteisömme hyvinvoinnin. Ennalta valmistautuminen ja osaaminen luovat turvallisen ympäristön, jossa jokainen meistä voi tuntea olonsa suojatuksi ja turvatuksi kaikenlaisissa tilanteissa.

Sydäniskuri

Defibrillaattori-merkki

Tämä on defibrillaattorin merkki. Se saattaa olla varustettu nuolella joka osoittaa oikeaan suuntaan. Tämän nähdessäsi tiedät mistä löydät defibrillaattorin.

Näitä jokainen voi käyttää tarvittaessa.

Sydäniskuri

Vastuullinen organisaatio

Ensiapukoulutus on yksi tapa jolla toteutamme vastuullisuustavoitteitamme. Kouluttamalla henkilökuntaamme voimme paremmin vamistua siitä että jokaisen on turvallista työskennellä OEM:llä. Tavoitteemme nro 8., jossa tavoitteena on varmistaa kestävän talouskasvun sekä työolosuhteet OEM:n ja toimittajiensa työntekijöille. Lue lisää vastuullisuustyöstämme ja tavoitteistamme tästä.

Asiakaspalvelu

Asiakaspalvelumme vastaa kysymyksiin ja etsii ratkaisut ongelmiin. Heille voit jättää myös tilauksesi.

phone 0207 499 499

Sähköposti Sähköposti

comments Chatti

Logo

Evästeet oem.fi sivustolla

Evästeiden avulla voimme palvella sinua paremmin ja varmistamme sivuston sujuvan toiminnan. Voit hallinnoida evästeasetuksia koska tahansa.

Toiminnalliset evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivuston toimimiseksi, eikä niitä voi poistaa käytöstä järjestelmissämme. Niitä käytetään yleensä vain vastauksena toimiin, jotka olet tehnyt palvelupyynnön yhteydessä, esimerkiksi henkilökohtaisten asetusten määrittämisen, kirjautumisen tai lomakkeen täyttämisen yhteydessä.

Tilastolliset evästeet

Tilastollisten evästeiden avulla seuraamme verkkosivustomme kävijöiden toimintaa ja teemme analyyseja, joiden avulla voimme optimoida verkkosivustoamme. Tämä tarkoittaa, että voimme kehittää sivustoamme toimivammaksi ja palvelemaan kävijöitä paremmin. Jos et hyväksy näitä evästeitä, emme tiedä, milloin olet käynyt sivustollamme. Voit kuitenkin käyttää sivustoamme normaalisti.

Markkinointievästeet

Markkinointievästeiden avulla voimme kohdentaa sinulle mainoksia eri verkkosivustoilla tai sisältöä sosiaalisessa mediassa. Näitä evästeitä asettavat kolmannen osapuolen mainonta- ja kohdistustyökalut. Evästeiden kautta nämä toimijat voivat muodostaa profiilin kiinnostuksesi kohteista. Jos et hyväksy näitä evästeitä, et näe kohdennettua markkinointia etkä mahdollisesti voi käyttää sosiaalisen median jakotyökaluja.