Vuoden 2021 aikana tilanne alkoi vaikuttaa siltä, ettemme enää mahdu nykyisiin tiloihimme. Henkilöstön koko sekä varaston tuotemäärä oli kasvanut hurjasti. Uusi sopiva kiinteistö löytyi Turusta Fiskarsinkadulta. Paikka on erittäin tuttu OEM:älaisille, sillä myös nykyinen toimisto ja logistiikkakeskus sijaitsee Fiskarsinkadulla, vain tien toisella puolella.
Yleistä
Tilat remontoitiin lattiasta kattoon ja valaistus vaihdettiin uusiin energiatehokkaisiin LED-valoihin. Varastotilan määrää kasvoi 1500 m³ ja lavapaikkoja kasvatettiin huimat 800 kpl. Varasto saatiin käyttöön täydessä laajuudessaan 13.3.2023.
Varastostamme lähti vuonna 2022 yli 100 000 kpl tilausrivejä, mikä on huima määrä ja odotamme tämän luvun vain kasvavan tulevaisuudessa. Ympäristövaikutuksemme vähentämiseksi olemme keskittyneet erityisesti pakkausmateriaalien käyttöön. Varastoissamme olemme lähes täysin luopuneet muovisista pehmusteista ja siirtyneet käyttämään paperisia vaihtoehtoja. Lisäksi 40 % kaikista ostamistamme pakkausmateriaaleista on valmistettu kierrätetyistä materiaaleista.
Seuraamme tarkasti jätteiden määrää ja raportoimme siitä sisäisesti sekä eri viranomaistahoille. Pyrimme vähentämään tilattujen pakkausten määrää hyödyntämällä uudelleen kaikki varastoomme saapuvat laatikot ja pehmusteet mahdollisimman tehokkaasti. Olemme myös Suomen pakkauskierrätyksen, Rinki Oy:n, jäseniä. Koska lähetämme tuotteita, kannamme vastuun myös niiden pakkausmateriaalien asianmukaisesta kierrätyksestä. Kierrätys on meille sydämen asia, ja huolehdimme tarkasti logistiikkakeskuksemme jätteiden lisäksi myös toimistojemme jätteiden lajittelusta ja kierrätyksestä.
Meille on tärkeää ylläpitää puhdasta ja siistiä ympäristöä, sillä tiedämme sen hyödyttävän kaikkia. Haluamme olla mukana luomassa parempia toimintamalleja, jotka edistävät kestävää kehitystä. Siksi jatkamme logistiikkamme kehittämistä vastuullisuustavoitteidemme mukaisesti. Jos haluat lukea lisää vastuullisuustyöstämme, voit tutustua siihen täällä.
Asiakaspalvelumme vastaa kysymyksiin ja etsii ratkaisut ongelmiin. Heille voit jättää myös tilauksesi.