"Meillä on kiva porukka. Se on tehnyt sen, että 15 vuoden jälkeenkin on edelleen mukava ajaa aamuisin töihin."
Kerrotko kuka olet, mitä teet ja kuinka kauan olet ollut OEM:llä?
Tony Tarr, Turvatuotepäällikkö, 15 vuotta
Millaisten vaiheiden kautta olet päätynyt nykyiseen toimenkuvaasi?
2005 aloitin Turva- ja Anturi-tuotealueen aluemyyjänä ja sitä tein pari vuotta, minkä jälkeen olen ollut turvatuotepäällikkönä. Minulla ei ollut aikaisemmin taustaa turvatuotteista, mutta turvatuotteet ovat alusta saakka kiinnostaneet.
Mikä muisto, tapahtuma tai asia on jäänyt erityisesti mieleen?
Se on ehdottomasti Kuunari Lindenin rapujuhlat, jotka pidettiin vuonna 2008. Ne olivat erityisen hauskat juhlat. Perinteisesti syksyisin pidettiin OEM:n rapujuhlat tai vastaavat juhlat ja tällä kertaa purjehdimme saaristossa. Lähdimme Kasnäsistä ja saavuimme illalla iloisissa tunnelmissa Aurajoen rantaan. Ainakin osa reissusta jäi erityisesti mieleen. 😊
Mikä on saanut sinut viihtymään talossa näin pitkään?
Meillä on kiva porukka. Se on tehnyt sen, että 15 vuoden jälkeenkin on edelleen mukava ajaa aamuisin töihin. Turvapuolella taas tulee aina paljon uutta; uusia toimittajia ja ihmisiä sekä uutta tekniikkaa. Se on tuonut kiinnostavaa sisältöä työpäiviin. Myös haasteiden ratkominen asiakkaan kanssa ja erilaisten sovellusten luominen on kiinnostavaa. Ei ole kahta samanlaista casea.
Meillä puhutaan paljon OEM-hengestä. Mistä se on muodostunut kaikkien vuosien aikana?
Meillä on aika vapaat kädet tehdä työtä omalla tavalla. Lisäksi asiat voidaan hoitaa ns. pilke silmäkulmassa, eli ei tehdä hommia liian vakavana. Meillä on myös paljon saman henkistä porukkaa töissä. Hyvänä esimerkkinä voi sanoa, että meillä on parikymmentä ukkoa, jotka pelaa yhdessä lätkää aina maanantai aamuisin. Mukana on kavereita oikeastaan joka osastolta, mikä kertoo tavallaan siitä samanhenkisyydestä.
Paljon on muuttunut, mutta mikä on edelleen samalla tavalla?
Me ollaan lähellä asiakasta ja ratkotaan eteen tulevia tilanteita. Se on aina pysynyt samanlaisena. Toki korona on muuttanut asioita, mutta kun tämä on selätetty, niin nähdään taas asiakkaat naamatusten.
Tiivistä OEM yhteen sanaan/lauseeseen.
Luotettava.