Partex merkkien valmistusmateriaalina käytetään nyt Bio-PVC:tä!
Fluid-o-Techin tiimi kehittää innovatiivisia pumppuja vastaamaan uusien vetykäyttöisten polttokennojen haasteeseen ja osoittaa kyvyn kehittää räätälöityjä ratkaisuja tälle nousevalle teollisuudenalalle.
Onko vihreä vety seuraava suomalainen menestystarina? Ota OEM mukaan matkallesi!
Olemme jo vuosia käyttäneet uusiutuvaa energiaa Suomen toimipisteissämme, mutta haluamme ottaa vielä askeleen pidemmälle!
Saimme Turun pormestarilta terveisiä! Olemme maksaneet huomattavan summan yhteisöveroa, jolla kehitetään kaupunkia kaikille paremmaksi!
OEM:n järjestää yhdessä Mehiläisen kanssa ensiapukoulutuksen kolmen vuoden välein ryhmälle työntekijöitä eri puolita organisaatiota.
Saimme lisää varastotilaa uuden kiinteistön myötä. Olemme myös keskittyneet logistiikan ympäristövaikutusten pienentämiseen.
Kävimme tutustumassa Seifert Systemsin ilmastoneutraaliin tehtaaseen.
OEM haluaa olla mukana rakentamassa parempaa huomista ja siihen erityisesti kuuluvat nuoret ja heidän hyvinvointinsa. Siksi Lähdimme mukaan tukemaan Raide Ry:n työtä, joka keskittyy ehkäisevään päihdetyöhön.
Flexalta on saatavilla uusi monikerrossuojaletku, jolla on erinomaiset mekaaniset ominaisuudet. Suojaletkua suositellaan käytettäväksi erityisesti ulkotiloissa, joissa se pääsee oikeuksiinsa erinomaisilla vaihtelevilla taivutusominaisuuksilla jopa alhaisissa lämpötiloissa.
Laitteiden älykkäiden turvakomponenttien lisääminen parantaa huomattavasti niiden turvallisuutta.
Valikoimasta löytyy kolme erikokoista karamoottoria erityisesti erilaisia aurinkopaneelijärjestelmiä silmällä pitäen ja suurille staattisille kuormille
igus® tuo markkinoille 100 % kierrätysmuovista valmistetun energiansiirtoketjusarjan.
iguksen® uuden E4Q-energiansiirtoketjun kasaus ja täyttö hoituvat täysin ilman työkaluja. Säästät siis aikaa sekä hermoja!
Kasvaneen kysynnän myötä meillä on mahdollisuus leikata monenlaiset kaapelit haluamaasi mittaan.
IOT on verkko, johon liitetyt laitteet viestivät keskenään ja antavat käyttäjille tietoa internetin välityksellä. Tämä tuo etuja myös teollisuudessa.
Pidä huoli että sovelluksesi yksi tärkeimmistä komponenteista pysyy toimintakuntoisena.
Integroidut ohjauskalusteet ja modernit ominaisuudet tekevät ovien ja luukkujen valvonnasta ja lukinnasta helppoa ja turvallista. Tutustu!
SRF-turva-anturi valvoo liikuteltavia turvasuojuksia, kuten ovia ja luukkuja. Tutustu tuotteeseen!
igus® autoglide 5 on turvallinen, nopeasti asennettava ja kustannustehokas energiansyöttöjärjestelmä pitkille liikematkoille.
Typhoon-sarjat ovat olleet tunnettuja erityisesti pienen kokonsa ja siihen suhteessa erinomaisen lämmitystehon yhdistelmästä. Tutustu!
ID10-karamoottori suurille kuormille ja vaativaan käyttöön. ID10 sopii teollisuus-, koneenrakentaja- tai maatalouskäyttöön. Lue lisää!
Sanyo Denki on lanseerannut uusia tuuletinmalleja, joissa on korkea suorituskyky, pitäen melutason vähintään samana tai jopa huomattavasti alhaisempana.
Italialainen Servomech tarjoaa kätevän 3D-konfiguraattorin karamoottoreille ja ruuvitunkeille.
Teollisuuteen liittyy laaja kirjo erilaisia työvaiheita, joissa ympäröivään tilaan vapautuu haitallisia pienhiukkasia ja joskus jopa myrkyllisiä kaasuja. Siksi suojautuminen on tärkeää.
Chainflex®-kaapelit saivat UL-sertifikaatin. Tämä kattaa kaapeleiden sähköisen ja mekaanisen suorituskyvyn sekä niiden käyttöiän laskentaprosessin. Tutustu!
iguksen® 2- ja 3-akselisten portaalirobottien etuna ovat huoltovapaus ja kustannustehokkuus. Tutustu!
Tarjoamme laajan valikoiman karamoottoreita moneen eri käyttökohteeseen ja sovellukseen. Valikoimaamme kuuluu taiwanilaisen Moteckin sekä italialaisen Servomechin tuotteet.
igus® GmbH järjestää joka toinen vuosi manus®-kilpailun, jossa haetaan innovatiivisia ja ainutlaatuisia sovelluksia muovisille laakeri- ja lineaarituotteille. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös virheiden arvojen green manus®-palkinto. Green manus® päätyi ensimmäisenä Suomeen tulleena manus®-palkintona Lehtovuori Oy:lle!
Yaskawa Finland Oy valmisti Temet International Oy:lle robottisolun, johon integroitiin OEM:n toimittama Photoneo Bin Picking studio -sovellus. Muutos kasvatti tuotantomääriä sekä paransi työskentelymukavuutta.
Asiakaspalvelumme vastaa kysymyksiin ja etsii ratkaisut ongelmiin. Heille voit jättää myös tilauksesi.